Olen kolmatta viikkoa lomalla, ajelen yksin kohti kesämökkiä. Lomalevottomuus ei oikein ole ottanut talttuakseen, päässä pyörivät työhön liittyvien tehtävälistojen sijaan kotihommiin liittyvät ”pakko tehdä lomalla” –listat. Käännän radiota kovemmalle, toiveena , että kesäbiisi jyskyttäisi lomaolon päälle.
Kännykkä soi, vieras numero, mutta uuden puhelimen myötä monet vanhat tutut numerot ovat tuntemattomia. Vastaan etunimellä. – Hei, Pekka P. tässä. Soittelin doctorcenteriin, ja antoivat tämän sinun numeron, kun eivät tienneet, oletko lomalla vai et. Oletko lomalla ? Nuorehkon miehen ääni ja ahdistuksesta tärisevä.
Varovaisesti vastaan, että lomalla kyllä olen, ja kiroilen mielessäni kesälomasijaisia doctorcenterillä. Mies jatkaa pahoittelulla, että häiritsee lomailua, mutta kokee oman tilanteensa epätoivoiseksi, ja oli kuullut tuttavan tuttavan vaimon saaneen apua minulta pahassa elämäntilanteessa, ja siksi yritti nyt itsekin ..loppu puheesta muuttuu puuroksi, ja päättyy nyyhkäisyyn. Tunnen kuinka jokin suljettu ovi ammattiminän tienoilla lävähtää täysin auki alta sekunnissa, ja suustani tulevat sanat : -no hei, millainen tilanne sinulla on , jos voisin vaikka suositella jotain kollegaa tai jotain..Mies kertoo pettäneensä kaikki; itsensä, perheensä , erityisesti vaimonsa ja tavalla, jota ei voi antaa koskaan itselleen anteeksi. Sanoo, että ei tule ikinä pääsemään tapahtumasta yli, ei pysty nukkumaan, ja kaikki sortuu ympärillä. Poimin muutaman faktan, jotka toistan ja rauhallisesti, hitaasti toistan uudelleen, että tulet tästä kyllä selviämään, vaikka siltä ei juuri nyt tunnukkaan.
Kysyn, onko hän etsinyt apua jo jostakin. Mies kertoo käyneensä työterveyslääkärillä, saaneensa unilääkkeitä, rauhoittavia ja ajan työterveyspsykologille. Toteaa, että kävi psykologilla, mutta kun psykologi kymmenen minuuttia tapaamisen alkamisesta vilkaisi kelloonsa, mies oli todennut, että paikka ei ole hänelle oikea. –et tullut kuulluksi, totean hiljaisella äänellä. Mies linjalla itkee. Pyydän miestä ottamaan kynää ja paperia esille. Luettelen muutaman mieleen ”apteekin hyllyltä” tulevan kollegan nimen, annan googletusvinkkejä. Sanon, että nyt on otettava arjesta ja normaalielämästä heti kiinni; kahvinkeittoon, syömisten suunnitteluun ja illalla unilääkkeen avulla nukkumaan. Samantien nettiin etsimään antamillani hakusanoilla itselleen keskusteluapua. Mies on hetken päästä rauhoittunut, saanut kirjoitettua asioita paperille, pienet toimintaohjeet paperilla kirjoitettuna. Kiittää vuolaasti, sanoo palaavansa asioihin, jos ei ennen elokuuta löydä kuuntelijaa. Lopetamme puhelun.
Käännän radiota taas kovemmalle. Ajan tuttua tietä läpi järvmaisemien mökille päin. Olen kiukkuinen, soitan ystävälle. Haukun doctorcenterin kesäsijaiset. Ystävä toteaa lyhyesti kiroilujeni menevän hukkaan, koska tulevat hänelle ja syytön hän tapahtuneeseen on. Lopetan tämänkin puhelun, ihan pikkuisen naurattaa jo oma hiiltyminen. Jossain ammattiminän ja minän tienoilla alan kammeta ovea takaisin kiinni. Järjen tasolla hämmästelen, miten pienen, pienen hetken päässä minusta on ammattiminä.
www.terapiatupa.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti